Eilen iltapäivällä sisäinen tyhjyys täyttyi. Suru vyöryi jostain kuin tsunami konsanaan. Jalat petti, rintaa kouristi isolla kintaalla ja ulvoin kuin susi. Lauman matriarkka on poissa. Iltapäivä/ilta meni hyvin alkukantaisessa tunnelmassa. Tieto oli tullut, järki vastaanotti ja nyt tajunta upotti sen sieluun.
Suru tuli kuin hyökyaallot, kerta toisensa jälkeen kuin tehdäkseen sanomansa kerralla selväksi. Niin pieni luolamies joka sillä hetkellä olin nöyrtyi suuren luonnon edessä. Hyväksyin tapahtuneen vaikken ymmärtänyt. Myrsky hiljeni vähitellen, vain satunnaisia puuskia enää silloin tällöin.
Tunnen nyt oloni hieman raskaaksi, helpottuneeksi ja jotenkin puhdistuneeksi. Raskas koska tyhjyys sai täytettä, helpotus siitä että suru tuli ja aloitti urakkansa sekä puhtaaksi koska edessä on uusi paljas elämänsivu. Edellinen sivu kääntyy lopullisesti historiaan huomenna iltapäivällä kun Äiti saatetaan viimeiselle leposijalleen. Minä annan surun tehdä työtään.
Tunne: suru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti